Elina Partanen syntyi vuonna 1988. Hänen elämänsä alkoi vasta 26 vuotta myöhemmin.
Sairaanhoitaja Elina Partasen, 30, ääni on hiukan matalampi kuin useimmilla naisilla. Muuten hän on moderni versio sisar hento valkoisesta.
Jos katsoo tarkkaan, voi Partasen kaulalla erottaa vaakasuoran arven. Se on muisto aataminomenasta – ajasta, jolloin muut pitivät häntä miehenä.
– Olen tehnyt paljon keikkaa kotihoidossa. Muutaman kerran asiakas on ihmetellyt, kumpikohan sie olet. Olen kehottanut tarkistamaan asian nimineulastani, jossa lukee Elina. Juuri sen enempää asiasta ei ole tullut sanomista, hän kertoo.
Partanen kehuu vanhuksia avarakatseisiksi. Kerran hän sai lahjaksi asiakkaan kutomat sateenkaarisukat. Ne lämmittävät edelleen.
Myös työkaverit Mäntykankaan palvelukeskuksessa ja Kangasniemen kotihoidossa ovat suhtautuneet sukupuolensa korjanneeseen työntekijään kuin kehen tahansa kollegaan.
– Ihminen pitää ottaa vastaan ilman ennakkoluuloja, ihmisenä eikä minään erikoisuutena, sanoo Maaret Tiihonen, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten palveluesimies.
Tehtiin iso numero
Aiemmin lähes joka työpaikalla oli vähintään yksi tamitamminen, jonka mielestä jääkiekkoilija ei voi olla homo. Nykyään seksuaalivähemmistöjen asema työelämässä on vakiintuneempi, mutta sukupuolivähemmistöt joutuvat herkästi syrjinnän kohteeksi.
Noin 60 prosenttia transnaisista ja -miehistä kertoo kokeneensa syrjintää työelämässä. Tämä käy ilmi Trasek ry:n ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etujärjestöjen kyselytutkimuksesta (2016). Eniten syrjintää esiintyy pienillä Itä- ja Pohjois-Suomen paikkakunnilla.
Myös Partasella on kokemuksia syrjinnästä. Eräässä vammaisten hoitoon erikoistuneessa työyhteisössä esimies teki ison numeron siitä, mitä pukuhuonetta Partanen voisi käyttää. Lisäksi hänen terveystietojaan urkittiin.
Toisessa yksikössä ihmeteltiin, miten Partasen kanssa pitäisi menetellä henkilöstön saunaillassa.
– Ei minulta edes kysytty, haluanko osallistua. Toisinaan on kyse neuvottomuudesta, toisinaan ennakkoluuloista transihmisiä kohtaan. Kummassakin tapauksessa kannattaisi keskustella asianomaisen kanssa, hän huomauttaa.
Partanen valittiin varavaltuutetuksi ja hän sai kaksi lautakuntapaikkaa. Paikkakunnalla virisi keskustelu, kumpaan sukupuolikiintiöön hänet laskettaisiin.
Partasen kummallisin kokemus liittyy kunnallispolitiikkaan. Viime vaaleissa hänet valittiin Kangasniemen vihreiden varavaltuutetuksi ja hän sai kaksi lautakuntapaikkaa. Sen jälkeen paikkakunnalla virisi keskustelu siitä, kumpaan sukupuolikiintiöön hänet laskettaisiin, miehiin vai naisiin.
– Olin siinä vaiheessa käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin ja olin lainkin mukaan nainen.
Tätä nykyä Partanen asuu Pieksämäellä ja käy töissä naapurikunnassa Kangasniemellä. Syy muuttoon oli väkivallan uhka, jonka kohteeksi hän transsukupuolisuuden takia joutui.
Pitkä parta ja nahkaliivit
Elina Partanen syntyi ja varttui Uudellamaalla. Lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole paljon hyvää kerrottavaa. Niinpä hän enimmäkseen vaikenee siitä elämänvaiheesta.
Itsestään Partanen on valmis kertomaan, vaikka ei viihdykään julkisuudessa.
– Kerron tarinani ainoastaan siksi, että en halua kenenkään nuoren olevan niin yksin ja ymmällään sukupuoli-identiteettinsä kanssa kuin minä olin.
Sairaanhoitajana Partanen kokee tehtäväkseen valistaa transsukupuolisuudesta muita terveydenhuollon ammattilaisia. Niinpä hän toimii kokemusasiantuntijana ja kouluttaa lähi- ja sairaanhoitajia transsukupuolisten asiakkaiden kohtaamiseen.
– Koin kehoni vieraaksi jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta minulla ei ollut nimeä epämääräiselle ahdistukselle. Tiesin, että jokin oli vinossa, mutta en osannut sanoittaa sitä mitenkään.
Murrosiässä ristiriita ulkoisen olemuksen ja sisäisen kokemuksen välillä oli raastava ja paha olo päivittäistä. Koulukiusatuksi tuleminen ei helpottanut tilannetta.
Lapsuuden haave sairaanhoitajaksi opiskelusta jäi, koska vanhemmat painostivat Partasta kouluttautumaan it-alalle. Muutenkin hän tehosti maskuliinisia piirteitään: parturoi itsensä kaljuksi, kasvatti pitkän parran, pukeutui nahkaliiveihin eikä välittänyt vähääkään itsestään.
– Niin sisäisesti hajalla oleva ihminen menettelee. Lisäksi perustin it-alan yrityksen ja tein hulluna töitä.
Mustetahroja on tuijoteltu
Totaalinen stoppi tuli 2010-luvun alussa. Partanen hakeutui tutkimuksiin Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin trans-poliklinikalle.
– Siinä vaiheessa minulla ei ollut enää vaihtoehtoa. Oli pakko saada apua.
Helppoa se ei ollut. Ensinnäkään trans-polille ei noin vain marssita sisään.
– Tarvitaan lähete. Sain sen vasta kolmannelta lääkäriltä, vaikka lain mukaan lähete on annettava, jos potilas sitä vaatii.
Suomessa noin 800 ihmistä hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteetin ristiriitaan liittyviin tutkimuksiin. Noin 300–400 aloittaa varsinaiset korjaushoidot.
Tutkimukset ja hoidot on keskitetty TAYSin ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan HYKSin trans-poliklinikoille. Jonot kumpaankin ovat pitkät.
– Sain huomautuksen maiharien käytöstä. Ne eivät olleet lääkärin mielestä tarpeeksi naiselliset.
Lisäksi hoidon aloittaminen edellyttää täysi-ikäisyyttä ja noin vuoden kestävää tutkimus- ja arviointijaksoa. Sen aikana psykiatrian erikoislääkäri, psykologi, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä arvioivat, onko kyseessä diagnostiset kriteerit täyttävä transsukupuolisuus eikä jokin psykiatrinen häiriö tai tilapäinen päähänpisto.
– Kävin Tampereella haastatteluissa ja tutkimuksissa muutaman kuukauden välein. Mustetahroja on tullut tuijoteltua, kuittaa Partanen.
Tutkimusjakson aikana hänen odotettiin noudattavan oikeaksi kokemansa sukupuolen pukeutumis- ja käyttäytymiskoodeja. Eräänkin kerran Partanen tälläytyi poliklinikkakäyntiä varten hameeseen, vaikka viihtyy paljon paremmin housuissa.
– Yhdellä käynnillä sain huomautuksen maiharien käytöstä. Ne eivät olleet lääkärin mielestä tarpeeksi naiselliset.
Hormonit tehosivat
– Rintojen kasvaminen tuntui ihan mahtavalta. Nuorena olin katsellut Elloksen kuvastosta rintaliivejä ja nyt menin erikoisliikkeeseen ostamaan omat. Myyjä ymmärsi, mistä oli kyse, suhtautui asiallisesti ja osasi neuvoa. Pisteet hänelle!
Hormonihoitojen lisäksi Partanen on saanut puheterapiaa, jotta äänenkäyttö muuttuisi feminiinisemmäksi. Äänihuulikirurgiaa hän ei halunnut, koska siihen sisältyy riskejä.
Parrankasvu tyrehtyi laserhoidolla ja neulaepilaatiolla.
– Ensin kymmenen kerran laserhoito, jonka jälkeen poltettiin kuumalla neulalla karva kerrallaan pois. Ei kivaa.
– Etenkin lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus loukkaa ihmisarvoa.
Hoitojakson lopussa käydään läpi johtopäätökset. Tässä vaiheessa osa korjausta halunneista karsiutuu, mutta he voivat käynnistää haun myöhemmin uudelleen.
Enemmistö saa diagnoosin ensimmäisellä kerralla, ja heille laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma. Sen jälkeen voi saada lähetteen lapsettomuus- ja hormonihoitopoliklinikalle hormonihoitojen aloittamista varten.
– Siellä minä istuin lapsettomuushoitoihin tulleiden ja jo raskaana olevien naisten keskellä, Elina Partanen muistelee.
Hormonit tehosivat, ja runsaassa vuodessa hänen ulkonäkönsä muuttui naisellisemmaksi.
Juridiikka irti hoidoista
Sukupuolen juridinen korjaaminen on oma lukunsa. Uuden henkilötunnuksen saaminen vaatii sekä TAYSin että HYKSin psykiatrien lausunnot. Lisäksi henkilö tarvitsee lääkärintodistuksen siitä, että hänet on steriloitu tai hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön.
Partasen omat kokemukset Tampereen transpoliklinikan tutkimus- ja arviointijaksolta ja terveydenhuollosta laajemminkin ovat tehneet hänestä transaktivistin. Hän kritisoi transsukupuolisuuden diagnosointimenettelyä ja sukupuolen juridista vahvistamista jäykäksi, turhauttavaksi ja nöyryyttäväksi.
– Etenkin lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus loukkaa ihmisarvoa. Tämän on todennut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.
Partanen erottaisi sukupuolen juridisen vahvistamisen kehon korjaushoidosta. Se hyödyttäisi niin potilasta kuin terveydenhuoltojärjestelmää, jolle tutkimukset ja hoidot kuuluvat.
– Jos henkilö saisi identiteettiään vastaavan henkilötunnuksen joustavasti, hänen ei tarvitsisi altistua vuosia kestäville lääketieteellisille tutkimuksille. Myös sukupuoliristiriidasta johtuva dysforia (kehovastenmielisyys) saattaisi helpottua, eikä henkilö kokisi niin suurta tarvetta vaativammille hoidoille.
Muut edellä, Suomi perässä
Partasen mielestä Suomi voisi ottaa mallia Norjasta, jossa yli 16-vuotiaat voivat vahvistaa juridisen sukupuolensa omalla ilmoituksella. Ei tarvita psykiatrin diagnoosia, hormonihoitoja tai sterilointia. 6–16-vuotiailta laki vaatii vanhempien luvan.
Myös Tanskassa sukupuolen juridinen muuttaminen on ilmoitusasia. Siellä ikäraja on 18 vuotta.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka vaatii sukupuolen juridiseen korjaukseen ryhtyvältä todistuksen lisääntymiskyvyttömyydestä – tai hänen sterilointiaan. Ruotsissa sterilointivaatimus poistui laista 2013. Ennen sitä pakkosteriloiduilla transihmisillä on mahdollisuus hakea valtiolta taloudellista korvausta.
– Suomi tulee tässäkin asiassa vuosikymmenen tai kaksi perässä, sanoo Partanen.
– Polku on ollut kaiken vaivan, pettymysten ja kivun arvoinen.
Häntä harmittaa myös se, että suomalainen terveydenhoito suhtautuu nuivasti murrosiän puhkeamista viivästyttäviin hormoniblokkereihin.
– Lääkärin määräämä blokkerihoito tarjoaisi miettimisaikaa sukupuolensa kyseenalaistaville nuorille.
Muutosta on nyt tapahtumassa. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus aikoo uudistaa translakia tällä hallituskaudella. Sukupuolenkorjausleikkaukseen hakeutuvalta ei enää vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä. Lisäksi hallitus aikoo erottaa lääketieteelliset hoidot sukupuolen juridisesta vahvistamisesta.
Ymmärrys ja tuki tarpeen
Enemmistö ihmisistä on cissukupuolisia, eli he kokevat sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässä määriteltyä sukupuolta. Silti esimerkiksi Euroopassa on Amnesty Internationalin mukaan 1,5 miljoonaa ihmistä, jotka eivät koe näin. He ovat joko trans-, inter- tai muunsukupuolisia.
Suomessa 5,6 prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kokee sukupuolensa muuksi kuin selkeästi tytöksi tai pojaksi. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselystä (2017). Toisin sanoen 30 oppilaan luokassa on pari oppilasta, joita sukupuoli-identiteetti askarruttaa.
– Juuri tuossa elämänvaiheessa olisin tarvinnut aikuista, joka ymmärtää mistä on kyse, Partanen sanoo.
– Korjausprosessi on niin raskas, että kukaan ei selviä siitä yksin.
Myös sukupuolenkorjaukseen ryhtyvä kaipaa tukea.
– Korjausprosessi on niin raskas, että kukaan ei selviä siitä yksin. Jos tukijoita ei löydy perhepiiristä, niin sitten muista läheisistä.
Partanen on saanut niin henkistä tukea kuin käytännön apua ystäviltään. Toisinaan ymmärrystä on löytynyt yllättäviltä tahoilta, esimerkiksi TE-toimiston virkailijalta.
– Olin juuri aloittamassa sukupuolenkorjaushoitoja ja vaihtamassa alaa ja ammattia. TE-toimiston virkailija ymmärsi yskän ja ohjasi minut ammatinvalinta-psykologille. Pääsin työkokeiluun ja alkuaskeleet hoitoalan työpaikoilla sujuivat tuetusti.
Kiitoksen ansaitsee myös Pieksämäen Diakonia-ammatti-korkeakoulun henkilökunta. Se osasi suhtautua korjaus-prosessia läpikäyvään sairaanhoitajaopiskelijaan ymmärtävästi ja kannustavasti.
– Olin ensimmäinen transsukupuolinen koulussa, enkä mikään helppo tapaus.
Syrjitty vähemmistö
Transsukupuoliset on niin meillä kuin maailmalla syrjitty vähemmistö. Mistä he haaveilevat? Perusoikeuksien toteutumisesta, mistäpä muustakaan.
– Että ihmisoikeudet koskisivat kaikkia, myös sukupuolivähemmistöjä. Ja että sukupuoli ei määrittäisi niin vahvasti sitä mitä olemme, vaan olisimme ensi sijassa ihmisiä ja vasta sitten miehiä, naisia tai jotain muuta, miettii Elina Partanen.
Edistystä on tapahtunut, mutta tuskastuttavan hitaasti. Enää julkisessa sanassa ei puhuta vain naisista ja miehistä, vaan trans- ja muunsukupuoliset ovat vakiintuneet kielenkäyttöön.
Myös sukupuolineutraalit pukuhuoneet ja wc-tilat ovat vähitellen yleistyneet. Pääkaupunkiseudun kirjastokorttia hakiessa voi sukupuolta kysyttäessä rastittaa muu tai jättää kohdan rastittamatta. Tämä tuli mahdolliseksi pari vuotta sitten.
Silti sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvä joutuu kiusallisiin tilanteisiin, kun ajokortin tai passin sukupuolimerkintä ja henkilötunnus eivät vastaa muuttunutta ulkonäköä.
Juuri nyt kaikki hyvin
Vuonna 2014 Partanen ryhtyi käyttämään Facebook-profiilissaan Elina-nimeä. Siitä lähtien hän on elänyt identiteettiään myöten omaa elämää. Henkilötunnuksensa hän korjasi pari vuotta myöhemmin.
– Olen onnellinen ja tasapainoinen, vaikka aina ei helppoa olekaan. Viiteentoista vuoteen minulla ei ollut itsetuntoa, ja kestää aikansa ennen kuin siitä toipuu, hän sanoo.
– Ulkonäkö on hyvin pieni osa ihmistä. Tärkeintä on sosiaalinen, psyykkinen ja henkinen kasvu omaksi oikeaksi itseksi.
Tyypillinen transsukupuolisuuteen liitetty väärinkäsitys on, että sukupuolenkorjaukseen sisältyy väistämättä sukuelin- ja muuta kirurgiaa. Näin ei ole, sillä monille riittää sukupuolen juridinen korjaaminen ja mahdollisesti hormonihoidot.
– Ulkonäkö on hyvin pieni osa ihmistä. Tärkeintä on sosiaalinen, psyykkinen ja henkinen kasvu omaksi oikeaksi itseksi.
Jotkut korjausprosessin läpikäyneet vaikenevat menneisyydestään. Partanen on valinnut transnaisen identiteetin ja on avoimesti sitä mitä on. Silti hänkin jännittää uuden ihmisen kohdatessaan, millainen on vastaanotto.
– Traumakertymä on melkoinen. Silti tämä polku on ollut kaiken vaivan, pettymysten ja kivun arvoinen.
Partasta hymyilyttää, ja syynä on muukin kuin alkukesän aurinko. Nyt kolmikymppisenä hän on ensimmäistä kertaa elämässään rakastunut.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustetaan useilla Suomen paikkakunnilla tänä kesänä. Suurin tapahtuma on Helsingin Pride-kulkue, joka pidetään lauantaina 29.6. kello 12.
Korjattu 27.6. Pride-kulkueen aika sekä linkki.